| 26.1.2012 | Haku ammatilliseen opettajankoulutukseen tammikuussa 2012 |
| 26.1.2012 | Haku Lahden ammattikorkeakoulun englanninkieliseen AMK -koulutukseen on alkanut 9.1.2012 |

Tradenomi Sirpa Kirjolalla on suorastaan kadehdittava ote opintoihin: hän on määrätietoisesti edennyt liiketalouden alan ylemmän ammattikorkeakoulun opinnoissaan ja saa tutkintopaperin taskuunsa miltei vuotta normaalitahtia aikaisemmin.
Antti Piirainen päätti kaksi vuotta sitten hakea Lappeenrannan teknillisen yliopiston TUDI - Tuotantotalouden DI-ohjelmaan Lahteen. Hän uskoi ohjelmasta olevan hänelle hyötyä ja lisäksi opiskelu omalla paikkakunnalla kiinnosti.

On enää muutama viikko siihen, kun Eetu Erkamo pakkaa laukkunsa ja suuntaa opiskelijavaihtoon Saksaan, Reutlingenin yliopistoon.