« Takaisin
Aikuisille suunnattu korkeakouluopetus kiinnosti Next Step -messujen kävijöitä Lahdessa tammikuun 23.-24. päivä. Korkeakoulutusta.fi-osaston kävijät halusivat tietoa muun muassa avoimen yliopiston ja ammattikorkeakoulun opinnoista, ja monet etsivät tietoa myös tutkinnon suorittamisesta. Osastolla vierailijat tutustuivat ahkerasti alueen korkeakouluopintojen tarjontaan ja etsivät erilaisia opiskelumahdollisuuksia. "Meiltä kyseltiin Lahden alueella järjestettävistä lääketieteen opinnoista, yksi rakennusalalle valmistuva aikuinen haki tietoa talo-, kiinteistö- ja ympäristöalan ammattikorkeakouluopinnoista", projektipäällikkö Sari Niemi Lahden ammattikorkeakoulusta kertoo. "Selvitimme myös, minkälaisia kasvatustieteen opintoja sairaanhoitajalle on tarjolla."
Lahden yliopistokeskuksen suunnittelija Mari Merenluoto kertoo, että osaston neuvojat toimivat osastolla hyvin samaan tapaan kuin verkkopalvelukin toimii: "Haimme tietoa verkosta tiettyyn pisteeseen asti ja sen jälkeen neuvoimme kävijöitä kääntymään koulutuksen tarjoajan puoleen. Lisäksi jaoimme myös paljon alueellista korkeakoulutusta koskevaa esittelymateriaalia."
Merenluodon ja Niemen mukaan messuille osallistuminen oli hyvä kokemus. "Tuntui siltä että tavoitimme suuresta ihmismassasta ne henkilöt, joita korkeakouluopinnot kiinnostivat. Ja ilahduttavan monelle kävijälle Korkeakoulutusta.fi-palvelu oli jo ennestään tuttu."

Mari Merenluoto (vas.) Lahden yliopistokeskuksesta, Ritva Ylönen ja Jaana Kauppi Teknillisen korkeakoulun Lahden keskuksesta sekä Sari Niemi Lahden ammattikorkeakoulusta esittelivät Korkeakoulutusta.fi-palvelua Next Step -messuilla.
« Takaisin