« Takaisin

13.2.2009

Uudistus sähköisti yliopistohaun myös Lahdessa

Haku yliopistoihin on jälleen käynnistynyt.

Tänä vuonna yliopistojen yhteisvalintaan osallistuvilla on käytössä sähköinen hakujärjestelmä ja hakemista tukeva hakijapalvelu. Haku tapahtuu internetissä osoitteessa www.yliopistohaku.fi.

Opiskelupaikkoja 20 yliopistosta

Sähköisen hakujärjestelmän tarjoamisessa on kyse merkittävästä uudistuksesta. Valtaosa yliopistoon hakeneista on nuoria, joten internet on heille tuttu ympäristö ja luonteva asioimispaikka.

Yliopistohaku.fi-sivusto koostuu kolmesta selkeästä osakokonaisuudesta, joita ovat ohjeet ja hakeminen, koulutushaku sekä hakijapalvelu. Sivustolla voi etsiä yliopistokoulutusta ja täyttää hakulomakkeen yhteishaussa mukana oleviin koulutuksiin. Valittavana on koulutuksia 20 yliopistosta. Yhteen lomakkeeseen voi valita enintään yhdeksän eri kohdetta.


Laboratorioharjoitukset kuuluvat ympäristöekologian opintoihin.

Vaihtoehtojen runsautta kuvaa se, että jo yksin Helsingin yliopistossa luonnontieteellisen koulutusalan tutkintoon tähtääviä koulutuksia on tarjolla 17 erilaista. Yksi näistä on biologian yhteisvalintaan kuuluva ympäristöekologia, jonka koulutuksen järjestämispaikkakunta on Lahti. Aloituspaikkoja ympäristöekologian laitoksella on 25.

Helppo vertailla eri vaihtoehtoja

Koulutushaku-sivulla on jokaisesta hakukohteesta tarjolla koulutuksen perustiedot, jotka sisältävät koulutuksen kuvauksen, valintamenettelyn, valinnan pisteytyksen sekä alimman pistemäärän, jolla on tullut hyväksytyksi edellisenä vuonna.

Hakijan on helppo tehdä vertailuja eri hakukohteiden välillä. Esimerkiksi ympäristöekologiasta kiinnostunut hakija saa selville sen, että ympäristöekologia tutkii ihmisen toiminnan aiheuttamia ympäristömuutoksia ja -vaurioita pintavesissä, maaperässä ja pohjavesissä sekä niihin liittyviä kunnostuskysymyksiä.

Yhteisvalinnan valintakokeesta voi saada 240 pistettä ja alkupisteinä suomalaisen yo-tutkinnon antama maksimipistemäärä on 330. Viime vuonna valintakokeen ja alkupisteiden perusteella ympäristöekologian laitokselle hyväksytyiltä edellytettiin 368 pistettä.

Mahdollisuus muokata tietoja hakuaikana

Sähköistä hakua tukee Hakijapalvelu, joka tarjoaa useita hyödyllisiä lisäpalveluita hakijoille. Kirjautumalla hakijapalveluun pankkitunnusten avulla hakija voi tarkastella omia tietojaan, hakulomakettaan ja tarvittaessa korjata ja muuttaa hakulomakkeella olevia tietojaan hakuaikana. Hakijapalvelun kautta hakija voi käydä katsomassa valintatuloksiaan ja ottaa paikan vastaan verkossa.

Hae opiskelemaan Helsingin yliopiston ympäristöekologian laitokselle »

Teksti: Olli-Pekka Penttinen
Kuva: Marianne Lehtonen

« Takaisin