« Takaisin

14.1.2010

Aalto yliopiston teknillisen korkeakoulun Lahden keskus – yliopistollisen ympäristötekniikan tutkimuksen, koulutuksen ja kehittämisen osaamiskeskittymä

Aalto-yliopisto hyödyntää aktiivisesti uuden yliopiston monitieteistä ja -taiteista luonnetta. Tavoitteena on, että se kuuluu maailmanluokan yliopistojen joukkoon vuoteen 2020 mennessä. Aalto-yliopisto toimii Helsingissä kahdella kampuksella: Arabiassa (Taideteollinen korkeakoulu) ja Etu-Töölössä (Kauppakorkeakoulu). Kolmas kampus on Espoon Otaniemessä (Teknillinen korkeakoulu). Lisäksi yliopistolla on toimintaa Mikkelissä, Lahdessa, Vaasassa ja Porissa.  Lahden keskus on Insinööritieteiden ja arkkitehtuurin tiedekuntaan kuuluva erillislaitos ja osa Aalto-yliopiston tiedeyhteisöä.

Ympäristöalan täydennyskoulutusta

Lahden keskuksessa työskentelevälle koulutuspäällikkö, KTM Heli Paalamolle uudistus merkitsee erään ympyrän sulkeutumista. ”Olen ollut elämäni aikana tavalla tai toisella kytköksissä kaikkien Aalto-yliopiston koulujen kanssa, sillä valmistuin maisteriksi Helsingin kauppakorkeakoulusta ja myöhemmässä vaiheessa harrastin lisäopintoja muun muassa Taideteollisen korkeakoulun täydennyskoulutuskeskuksessa”. Heli Paalamo on kehittämässä Aalto-yliopiston täydennyskoulutusta AALTO-ICE – Integrating Continuing Education -hankkeen projektipäällikkönä. Tavoitteena on luoda yhteistoimintamalli ja suunnitella täydennyskoulutusta TKK Lahden keskuksen, Helsingin kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskuksen sekä Taideteollisen korkeakoulun koulutus- ja kehittämispalveluiden kanssa. Mukana on myös Lahden ammattikorkeakoulun tekniikan laitos. Yhteistyön tuloksena Lahden keskukseen syntyy Aalto-yliopiston ympäristöalan täydennyskoulutusta, jota yritykset ja muut organisaatiot voivat hyödyntää toiminnassaan ja henkilöstönsä kehittämisessä. ”Tämä tukee myös Lahden asemaa ympäristökaupunkina” Paalamo muistuttaa.
Heli Paalamo ja Reetta Janis


Ilmastonmuutoksen hillintää

Lahden asemaa ympäristökaupunkina tukee myös TKK Lahden keskuksessa käynnissä oleva ohjelma Paikallisilla teoilla ilmastonmuutoksen hillintään – IMMU. ”Ohjelmassa selvitetään keinoja, joilla voidaan vähentää alueellisesti kasvihuonekaasupäästöjä ja siten hillitä ilmastonmuutosta. Tarkastelun kohteina ovat erityisesti energiantuotanto ja -kulutus, liikenne ja yhdyskuntarakenne” projektipäällikkö, FM Reetta Jänis kertoo.

Ohjelman aikana tuotetaan valistusmateriaalia, järjestetään ympäristöalan seminaareja sekä tiedotetaan selvitysten ja tutkimustyön tuloksista. Ympäristötieteitä ja toksikologiaa Kuopion yliopistossa opiskellut Jänis sanoo, että ohjelmalla pyritään luotsaamaan Päijät-Hämettä oikeaan suuntaan ilmastonmuutoksen hillinnässä.  EU:n, Suomen ja paikallisen tason tavoitteet kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä ovat korkealla. Esimerkiksi Lahden kaupungin strategiassa asetettu 50 prosentin päästövähennystavoite vuoden 1990 tasosta vuoteen 2025 mennessä vaatii kaikkien osallistumista hillintätalkoisiin.

 

Aalto-yliopisto
Teknillinen korkeakoulu
Lahden keskus
Niemenkatu 73, 15140 Lahti
(09) 47 001
lahti.tkk.fi »

www.aalto.fi »

« Takaisin