« Takaisin

17.11.2009

Uskalla haaveilla suuria

Haaveen tulee olla niin iso, että voi tuntua siltä, että sitä ei saavuta. Näin sanoo vuoden 2009 ansioituneimmaksi päijäthämäläiseksi aikuisopiskelijaksi valittu Seija Kainulainen.

Merkonomitaustaisen Kainulaisen oma haave alkoi hahmottua reilut kymmenen vuotta sitten, kun hän teki konkurssipesien tilintarkastuksia työpaikallaan asianajotoimistossa Heinolassa. ”Jouduimme hankkimaan noita tilintarkastuksia varten erikseen HTM-tilintarkastajan. Aloin miettiä, miksi en itse hankkisi kyseistä tutkintoa, kun kerran tarvitsemme sellaista ammattitaitoa ja koska olin aina ollut kiinnostunut yrityksen ulkoisesta laskentatoimesta ja kirjanpidosta.”

Seija Kainulainen

 

Siitä alkoi Kainulaisen opiskeluputki kohti arvostettua HTM-tilintarkastajatutkintoa. Ensimmäisenä etappina hän lähti opiskelemaan tilintarkastuksen ja taloushallinnon erikoistumisopintoja Lahden ammattikorkeakouluun. Ilta- ja viikonloppukursseina suoritettavat opinnot kestivät puolitoista vuotta. ”Se oli kokonaisvaltainen ja tehokas paketti, jossa päivitin taloushallinnon ja tilintarkastuksen osaamiseni.”

Kun opintopaketti Lahden ammattikorkeakoulussa oli valmis toukokuussa 2001, jatkoi Kainulainen saman tien opintoja syksyn alkaessa Helsingin kauppakorkeakoulussa. Nyt edessä oli isompi paketti, viisi ja puoli vuotta kestävät kauppatieteiden maisterin opinnot. ”En olisi lähtenyt opiskelemaan Kauppakorkeakouluun, jos erikoistumisopinnot Lahden ammattikorkeakoulussa eivät olisi menneet niin hyvin. Oli rohkaisevaa nähdä, että menestyin ja pärjäsin siinä, missä nuoremmatkin” viisikymppinen Kainulainen muistelee.

Pilko vaikeat asiat

Hänen mielestään opinnoissa pitää olla haastetta, jotta motivaatio säilyy yllä. Tiukimmat haasteensa Kainulainen kohtasi itse heti ensimmäisenä opiskelusyksynään Kauppakorkeakoulussa, kun hän sai eteensä ison kasan englanninkielisiä kirjoja kvantitatiivisen suunnittelun perusteista, lineaarisesta matematiikasta ja markkinoinnista.”Kirjat olivat täynnä vaikeita käsitteitä, kaavoja, käyriä ja käppyröitä. Mietin jo hetken aikaa, pitäisikö minun keskeyttää opinnot. Huomasin kuitenkin, että kun vaikean asian paloittelee osiin,
se ei ole enää vaikeaa. Kun tenttipäivä viimein koitti, olo oli riemullinen, kun tajusin, että olin ymmärtänyt lukemani täysin. Läpäisin tentin erinomaisin tiedoin ”Kainulainen nauraa.

Hänen mielestään usko omaan itseen vie opintoja eteenpäin. Tarvitaan myös aimo annos kykyä organisoida ja ennakoida. ”Pitää osata katsoa, mitä suorittaa milloinkin, että pysyy suunnittelemassaan aikataulussa. Tentteihin lukemista ei voi jättää viime tippaan. Kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, sillä koskaan ei tiedä, mitä yllättävää matkan varrella tulee.”

3500 sivua päntättävää

Kainulainen työskenteli samaan aikaan, kun hän opiskeli. Hän tunnustaakin, että opinnot ovat vieneet paljon aikaa. ”Vapaa-aika ja kesälomat ovat menneet opiskellessa. Olen kuitenkin pitänyt kiinni liikuntaharrastuksistani, jotka ovat pakollista vastapainoa istumatyölle.”

Kainulaisen hieno opiskeluputki sai päätöksensä syksyllä 2008, kun vuorossa oli tiukka HTM-tilintarkastajan tutkinto. Hän luki päivän kestävään tutkintoon yhteensä noin 3500 sivua muun muassa tilintarkastuksesta, kirjanpidosta, tilinpäätöksistä ja arvopaperimarkkinoista. Seula oli tiukka ja vain joka kolmas tutkintoon osallistuva hyväksyttiin. Seija Kainulainen oli yksi heistä.

Vuoden 2009 aikuisopiskelijan valinnut palkintoraati kuvasi Kainulaista muun muassa seuraavasti: ”Hän on määrätietoisesti vienyt erittäin vaativia opintojaan eteenpäin työn ohessa ja suorittanut kaikki vaiheet erinomaisin arvosanoin.” Kainulaisen haaveista tuli hienosti totta.

Teksti ja kuva: Helena Salakka

 

« Takaisin