« Takaisin
Avoimet yliopisto-opinnot ovat monen ponnahduslauta yliopistoon, mutta opintojen suunnittelu ja aikatauluttaminen eivät käy kädenkäänteessä. Lahden Aikuiskoulutuskeskuksessa sijaitsevassa Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston toimistossa vastataan opiskelijoiden kysymyksiin paikanpäällä, puhelimitse ja sähköpostitse. Opintosihteeri Marja-Liisa Leminen on palvelut opiskelijoita vuosien ajan ja tullut tutuksi monelle toimistolla kävijälle. Keväällä 2009 hän siirtyy eläkkeelle. – Virallisesti aloitin Helsingin yliopistossa vuoden 1982 alussa, mutta sitä ennen tein jo samoja töitä Päijät-Hämeen kesäyliopistossa, joka käytännössä hoiti alkuaikoina monia avoimen yliopiston ja täydennyskoulutuksenkin opetusjärjestelyjä ja hallintoon liittyviä töitä. Koko aikaa en kuitenkaan ole ollut Avoimessa yliopistossa, vaan useita vuosia myös Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian eri osastoilla. Monet asiat ovat muuttuneet 80-luvusta, mutta ovatko opiskelijat? |
![]() Marja-Liisa jää eläkkeelle mutta saattaa palata Aikuiskoulutuskeskukselle opiskelijana. |
– Tutkintotavoitteisten opiskelijoiden rinnalle on tullut paljon sellaisia, jotka haluavat parantaa ammatillista pätevyyttään. Muutoin tuskin opiskelijat ovat muuttuneet; yhtä innokkaita ja tiedonhaluisia ovat. Saattavat ehkä olla vaativampia kuin ennen, hän jatkaa.
Verkko-opinnot helpottavat työssäkäyvien ja perheellisten opiskelua. – Nykyisin perinteisen luento-opetuksen lisäksi Avoimessa yliopistossa on paljon verkko-opintoja, jotka voi suorittaa kotona oman tietokoneen ääressä, Marja-Liisa Leminen kuvaa.
– Koska luennoille ei tarvitse lähteä, voi tehdä tehtävät ja osallistua verkkokeskusteluihin itselle sopivana aikana. Toki tehtävien palautus ja tentit ovat aikataulutettuja, mutta varsinaisen opiskelun voi sovitella omaan ajankäyttöönsä. Joihinkin kursseihin saattaa sisältyä valvottu tentti, mutta se voidaan järjestää myös Lahdessa.
Mikä on ollut antoisinta opintosihteerin työssä?
– Opiskelijat ovat olleet mukavia asiakkaita, ja on aina itsellekin suuri ilo, kun opintokokonaisuus tulee valmiiksi ja saa lähettää todistuksen opiskelijalle. Erityisesti silloin, jos opiskelijalla on ollut vaikeuksia sovittaa työ, perhe ja opiskelu ja hän on saanut opiskelun päätökseen keskeytysten jälkeenkin, tuntee olleensa avuksi. Ongelmien ratkaisu on aina haasteellista, ja onnistuminen tuo työhön niitä tarvittavia ilon hetkiä.
Opintojen aloittaminen eläkkeellä on käynyt Marja-Liisan mielessä. – Olisi hauskaa olla joskus ”tiskin” toisella puolella. Erityisesti kiinnostaisivat kirjallisuuden klassikot ja kotimainen kirjallisuus, jonka voisi opiskella verkko-opintoinakin eikä tarvitsisi lähteä luennoille. Myös taidehistoria on yksi mahdollinen aihe, Marja-Liisa sanoo.
Marja-Liisan ajatukset saattavat käydä toteen jo ensi lukuvuonna, sillä läksiäiskahveilla hänet toivotettiin tervetulleeksi valitsemalleen kurssille kunniaopiskelijana.
Mitä Avoimen yliopiston toimistosta voi tulla kysymään?
– Meiltä voi kysyä tietoa kaikista Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston opinnoista ja saada yleistä opintoneuvontaa avoimiin yliopisto-opintoihin. Täältä voi myös varata ajan opintoneuvontaan suunnittelijoille, lähinnä Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston opintoihin liittyen, kertoo erikoissuunnittelija Kaisa Vuorivirta. Käytännössä opetuksen järjestää Lahdessa Wellamo-opisto ja Päijät-Hämeen kesäyliopisto, joihin myös ilmoittaudutaan opiskelemaan.
Opintotarjonta ja opintoneuvonta Helsingin yliopiston Avoimessa yliopistossa
www.helsinki.fi/avoin »
Lisätietoja avoimista yliopisto-opinnoista »
teksti ja kuva: Sari Niemi
« Takaisin