« Takaisin
”Aihekokonaisuudet ovat toki ennestään meille tuttuja, mutta opintojakson ideana on päivittää tietoamme suhteutettuna uusimpaan teoriatietoon” kertoo lahtelaisen Metsäkankaan perhekeskuksen johtaja Jaana Nyman, jolla on yli 20 vuoden kokemus lastensuojelutyöstä.
Samaa mieltä on opintojaksolle osallistunut perhetyöntekijä Pirjo Kantonen, joka työskentelee Lahden kaupungin perhetyö Dominossa. ”On ollut antoisaa keskustella alan toisten toimijoiden kanssa pienryhmissä, joka on ollut yksi opiskelumuodoista. Olen huomannut, että kun on alkanut opiskella, tiedonjano kasvaa koko ajan”.
Muina opiskelumuotoina ovat olleet lähiopetus, esseet ja tentti. Opiskeluaika on kaiken kaikkiaan puoli vuotta. Mäntymäen lastenkodin sosiaalikasvattaja Johanna Palttala nostaa opintojakson sisällöistä esille lapsen osallisuuden, joka on otettu vahvasti esille uudessa lastensuojelulaissa. ”Siihen kuuluu, että lapsi saa tietää omasta lastensuojeluprosessistaan ja sen eri vaiheista”.
”Lapsen tulee myös saada tunnekokemus siitä, että hän on tullut kuulluksi häntä koskevissa asioissa Kantonen jatkaa. Hän on opiskelun myötä alkanut miettiä osallisuutta dokumentoinnin kautta. Miten osallistaa lasta ja perhettä entistä enemmän heidän lastensuojeluprosessissaan?
Huostaanotot lisääntyneet
Kysymys on ajankohtainen. Perheiden moniongelmaisuus, vanhempien mielenterveysongelmat ja ennalta ehkäisevien palvelujen puute heijastuvat siihen, että huostaanotot ovat kasvussa. ”Sama lasten ja nuorten sijoitusbuumi näkyy nytkin kuin edellisen laman aikana” kolmikko kertoo.
Opiskelu on synnyttänyt alansa ammattilaisissa entistä vahvemman
kokemuksen työnsä kehittämisestä. ”Tässä työssä ei voi koskaan tulla valmiiksi. Omaa työtä tulee kehittää jatkuvasti. Kun olen lukenut opiskelukirjoja, olen miettinyt, miten vastaavat asiat ovat meillä töissä ja miten niitä voisi kehittää. Voinkin lämpimästi suositella tätä avoimen AMK:n opintojaksoa.
Aihealueet ovat vastanneet hyvin työnkuvaani” Palttala kertoo.
Jaana Nyman on huomannut sen, että kun on tehnyt työtä pitkään, sitä jää helposti suorittamaan entiseen tapaan. ”Kannattaa lähteä rohkeasti opiskelemaan. Kun altistaa itsensä uudelle, jotain uutta alkaa väistämättä syntyä. On myös hyvä muistaa, että yksi esimiehen perustehtävistä on työyhteisön kehittäminen.
Ja opiskeluhan on kehittymistä ja sen kautta myös kehittämistä”.
Lisätietoja
www.lamk.fi/koulutus/avoinamk/ »
opintosihteeri Outi Kylliäinen
puh. 03 828 2744
sähköposti: outi.kylliainen[ät-merkki]lamk.fi
« Takaisin