« Takaisin

20.10.2008

"Lahti on opiskelijan kokoinen kaupunki"

Lahtelaiset Elina (19) ja Mari (21) aloittavat syksyllä toisen opiskeluvuotensa Helsingin yliopiston ympäristöekologian laitoksella Niemessä. Tänä syksynä opiskelijoilla on edessään mieluinen haaste, sillä heidän tulee opastaa uudet tulokkaat talon tavoille.

- Olemme tuutoreita ensimmäisen vuoden opiskelijoille eli fukseille, he kertovat.
-Vietämme fuksien kanssa heidän opintojensa ensimmäisen viikon eli orientoivien opintojen ajan. Tutustumme ensimmäisenä päivänä Helsingin Viikissä sijaitsevaan tiedekuntaamme eli biotieteelliseen tiedekuntaan. Sen jälkeen meillä on neljän päivän jakso täällä opiskelupaikkakunnalla eli Lahdessa.

Elina ja Mari

Elina ja Mari esittelevät uusille tulokkaille ennen kaikkea Lahden tiede- ja yrityspuistossa sijaitsevan ympäristöekologian laitoksen mutta myös muun muassa tiedekirjaston ja alueellisen terveydenhuollon.
-Ja jos siltä tuntuu, voimme näyttää heille myös kaupungin yöelämää, tytöt lupaavat.

Edullista asumista, kaunista luontoa

Elinan ja Marin mielestä Lahti on opiskelijalle sopivan kokoinen kaupunki.
-Meidän laitoksellemme tulee vuosittain 25 opiskelijaa, joten kaikki tuntevat toisensa ja siellä vallitsee lämmin tunnelma, Mari kuvailee.
-Ja onhan Lahden alueella myös paljon pääkaupunkiseutua edullisemmat vuokrat, vuoden päivät Kiveriössä asunut Elina lisää.
-Lahdessa pystyy vuokraamaan oikean asunnon sillä hinnalla, jolla Helsingistä saa vain huonokuntoinen pienen huoneen. Eivätkä välimatkat täällä ole pitkät. Kävellen pääsee melkein minne vain.

Elina tekee kävelylenkkejä päivittäin ja löytää jatkuvasti uusia mukavia paikkoja.
-Lähden yleensä Kiveriöstä pohjoisen ja kiertelen muun muassa siirtolapuutarhan liepeillä. Lämpimällä säällä lempipaikkani on kuitenkin Vesijärven satama, koska järvi on kaunis ja satamassa on paljon ihmisiä, entinen vantaalainen huokaa.
Mari lenkkeilee mieluiten Pesäkallion alueella, mutta viettää aikaansa mieluiten perhokalastuksen parissa.
-Päijäthämäläisistä joista nousee ihan mukavasti kalaa, hän sanoo.

Vähäistä opiskelijaelämää

Vaikka opiskelijat viihtyvät Lahdessa, he antavat kotikaupungilleen myös moitteita.
-Kun muutin Lahteen, suurin yllätys minulle oli se, että täällä ei linja-autolipuista saa opiskelija-alennusta, Elina sanoo.
-Eikä Lahti ole yliopistokaupunki, joten kanssaopiskelijoita ei oikein ole. Siksi ammattikorkeakoululaisten kanssa olisi mukava tehdä enemmänkin yhteistyötä.
Mari toivoo vielä, että ympäristöekologian laitos tunnettaisiin Lahdessa paremmin.
-Tosin minulle itsellenikin selvisi vasta kouluaikoina Salpausselän lukoissa, että Lahdessa voi opiskella ympäristöekologiaa, hän myöntää.
-Mutta tämä on kuitenkin Suomessa ainoa tämän alan oppilaitos, joka on todella korkeatasoinen ja arvostettu.

Kohti ympäristöalan moniosaamista


Sekä Mari että Elina ovat aina tykänneet biologiasta, joten myös ympäristöekologia kiinnosti heitä.
-Vuosi sitten emme tienneet tarkalleen, mitä tulimme opiskelemaan. Mutta nyt kokonaisuus alkaa hahmottua ja olemme tyytyväisiä valintaamme, he sanovat.

-Viime syksynä meillä oli muun muassa ekologian, tilastotieteen, kemian, matematiikan, hydrologian ja mikrobiologian teoriaopintoja. Kevään ja kesän aikana teimme enemmän käytännön töitä kuten keräsimme erilaisia näytteitä ja työskentelimme laboratoriossa.

Ensimmäinen opiskeluvuosi on takana, ja kahden vuoden kuluttua tyttöjen kädessä pitäisi olla luonnontieteiden kandidaatin paperit.
-Meillä on kaikkiaan viisi vuotta aikaa valmistua filosofian maistereiksi. Opinnot saattavat kestää kauemmin, jos opiskelemme sivuaineita Helsingissä tai lähdemme ulkomaille vaihto-oppilaiksi, Mari ja Elina sanovat.
-Tämän koulutuksen avulla meistä tulee ympäristöalan moniosaajia ja pystymme huolehtimaan esimerkiksi jossain kunnassa tai yrityksessä sen ympäristöpuolen asioista.

Lue lisää ympäristöekologian laitoksesta »

Teksti ja kuva: Katikeesia Hertsi

Juttu on aiemmin julkaistu Lahden yliopistokeskuksen tiedotuslehdessä 2008.

« Takaisin