« Takaisin

26.11.2009

”Kirjasto on ympäristökampuksen karkkikauppa”

”Ympäristökirjasto on kuitenkin kaikille avoin ja kirjastokortin saavat kaikki halukkaat” muistuttaa tiedekirjaston vastaava, informaatikko Pia Palm muistuttaa. ”Ympäristökirjastossa on noin 2500 julkaisua, mutta sinne toimitetaan myös Vapaudenkadulla olevia julkaisuja. Lisäksi kirjastossa on käytettävissä Helsingin yliopiston ja TKK:n hankkimat tietokannat ja tieteelliset verkkolehdet”.

Huolenpitoa ja välittämistä

Helsingin yliopiston ympäristöekologian laitoksen opiskelija Jakke Naulapää on löytänyt Ympäristökirjastosta kaiken tarvitsemansa, ja vähän enemmänkin. ”Tämä on Ympäristökampuksen karkkikauppa. Täällä on niin paljon tarjottavaa, että joskus iskee makeannälkä” hän toteaa ja heiluttaa kädessään pitkää lainakuittia. ”Hyllyiltä löytyvät maailman parhaat ympäristöalan perusteokset sekä ammatti- ja tiedelehdet, ja täällä on myös meidän laitoksellamme valmistuneita opinnäytetöitä”.

Jakke Naulapää

Tiedekirjaston aineisto on hankittu Lahdessa toimivien yliopistoyksiköiden ja Päijät-Hämeen kesäyliopiston tarpeisiin, ja hankinnoissa huomioidaan sidosryhmiltä tulleet hankintaehdotukset, mistä myös Naulapäällä on kokemusta. ”Kirjasto tilasi yhden hyvän perusteoksen, jota pyysin, ja nyt hankinnan alla on työasemille tuleva paikkatietojärjestelmäohjelmisto” tyytyväinen asiakas kiittelee.  ”Täällä palvelu on ennen kaikkea huolenpitoa ja asiakkaan asioista välittämistä, mikä on tämän päivän maailmassa poikkeuksellista”.

Lisätietoa www.lahdentiedekirjasto.fi »

Teksti ja kuva: Katikeesia Hertsi

« Takaisin