« Takaisin
Liiketoimintaosaamisen päijäthämäläinen koulutustarjonta löytyy nyt kerralla yhdestä paikasta. Alan korkeakoulutusta Päijät-Hämeessä järjestävät tahot ovat koonneet yhteisen koulutustarjottimen. Siitä löytyvät niin tutkintatavoitteiset ohjelmat kuin lyhyt kestoinen koulutus. Tarjotin tulee tarpeeseen, sillä liiketoimintaosaamisen koulutusmahdollisuuksista korkea-asteella kiinnostunut on joutunut etsimään tarjontaa useiden koulutuksen järjestäjien sivuilta.
Asiakaslähtöisyyttä on tavoiteltu esimerkiksi korostamalla käyttäjän kannalta tärkeitä koulutustietoja, kuten suorittamistapoja ja etenemismahdollisuuksia. "Käytännössähän palvelussa esitellään koulutusvaihtoehtoja ja tarjontaa yleensä, ei aina juuri päivälleen ajankohtaista kurssitilannetta" kertoo koulutuspäällikkö Susanna Sirén-Valanta Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta. Koulutusten järjestämisajankohta löytyy järjestäjän sivulta, jonne on suora linkki tarjottimesta.
Kuka sitten tarvitsee tarjotinta? "Asiakas voi periaatteessa olla kuka tahansa, joka on aktiivisesti kiinnostunut hankkimaan lisätietoa ja kartuttamaan osaamistaan liiketalouden alaan liittyvän koulutuksen kautta," Sirén-Valanta toteaa. Tarjontaa on paljon: sivuilta löytyy avaushetkellä noin 60 erimittaista koulutusta.
Liiketoimintaosaamisen koulutustarjotin » (avautuu uuteen selainikkunaan)
« Takaisin