« Takaisin

26.4.2010

OPE-AMARE alkaa Lahdessa

Oletko suorittanut opettajan tutkintosi muualla kuin Suomessa? Haluatko pyrkiä yliopistoon tai ammattikorkeakouluun pätevöitymään opettajaksi? Haluatko kehittää suomen kielen taitoasi?

Maahanmuuttajataustaisten opettajien pedagogisiin opintoihin valmentava koulutus (40 op) alkaa syksyllä.


Ope-Amare valmentaa suomalaisiin pedagogisiin opintoihin. Koulutuksesta saa hyvän pohjan yliopisto-opintoihin, sillä sen aikana suoritetaan opettajan tutkintoon kuuluvia Helsingin yliopiston kasvatustie­teen opintoja ja harjoitellaan yliopistossa opiskelemisen taitoja.

Opinnoissa suoritetaan kasvatustieteen opintoja (15 op), kehitetään ja prosessoidaan omaa opettajuutta ja kasvattajuutta, perehdytään suomalaiseen korkeakoulu- ja opiskelukulttuuriin sekä vahvistetaan kielitaitoa niin, että opiskelu korkeakoulussa ja toimiminen asiantuntija-ammatissa ovat mahdollisia.

Koulutus toteutetaan lähiopetuksena ja verkko-opetuksena 1.8.2010-31.7.2011. Lähiopetusta järjestetään Lahdessa, päivämäärät ja koulutuspaikat ilmoitetaan myöhemmin, ensimmäinen tapaaminen torstaina 2.9.2010 klo 15-17. Osa opinnoista ja erityisasiantuntijoiden luennoista suoritetaan verkossa, joten opiskelijalla pitää olla kurssin ajan käytettävissä tietokone, jossa on verkkoyhteys, toimiva sähköpostiyhteys ja tekstinkäsittelyohjelma.

Koulutukseen valitaan ulkomaisen opettajantutkinnon suorittaneita opettajia, joilla ei ole Suomessa muodollista pätevyyttä. Hakijalta edellytetään eurooppalaisen viitekehyksen mukaista B2 tason suomen kielen taitoa, mikä vastaa Yleisten kielitutkintojen taitotasoa 4, sekä tietotekniikan perustaitoja.

Valintahaastattelut ilmoittautumisjärjestyksessä. Valintakoe järjestetään 10.6.2010 klo 10-12. Valintakoemateriaali toimitetaan ilmoittautuneille sähköpostilla 3.6.2010.

Ilmoittautuminen verkossa 2.6.2010 mennessä osoitteessa: www.helsinki.fi/palmenia/koulutus »

Koulutuksen järjestävät Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia sekä Turun yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea

Tiedustelut:

Erikoissuunnittelija Marju-Riitta Ilmonen
puh. 050 588 0720
marju-riitta.ilmonenhelsinki.fi

Suunnittelija Liisa Hovi,
puh. 050 595 8964
liisa.hovihelsinki.fi

www.helsinki.fi/palmenia/lahti »

« Takaisin