Opiskelu kannattaa aina, sanotaan, ja tämä pitää kyllä paikkansa. Olitpa sitten vasta opintojesi alkuvaiheessa tai jo pidemmälle edennyt yliopiston jatko-opiskelija, opiskelu antaa aina lisää eväitä pärjätä työelämässä ja elämässä yleensäkin. Opiskelutekniikoita ja -tapoja on niin monta kuin on opiskelijaakin. Joku tykkää täyttää päivänsä tiiviisti opinnoilla ja tehdä harjoitustehtäviä iltamyöhään. Jollekin toiselle taas sopii paremmin hieman kevyempi aikataulu, jolloin aikaa jää muuhunkin. Jollekin on taas tärkeää pystyä tekemään töitä opintojen ohessa, jolloin ei tarvitse syödä purkkihernekeittoa joka päivä.
Se millainen opiskelutyyli sopii jollekin muulle, ei välttämättä sovi jollekin toiselle. Ihmisiä on niin paljon erilaisia jo luonteenpiirteidenkin osalta. Joku on hyvin järjestelmällinen ja haluaa aikatauluttaa kaiken todella tarkasti. Joku toinen taas on suurpiirteisempi, eivätkä aikataulut ole niin tärkeitä. On kuitenkin hyvä tiedostaa joitain asioita, jotka edesauttavat opinnoissa pärjäämistä.
Kenenkään pää ei varmasti kestä sitä, että istuu oppilaitoksessa luennoilla klo 8–16 ja jatkaa siitä suoraan koko illan harjoitustehtävien ja muiden töiden parissa. Jos tekee joka päivä näin, siinä palaa helposti loppuun. On siis tärkeää aikatauluttaa opiskeluaan niin, että aikaa jää myös hieman jollekin muullekin. Mitä sitten voi tehdä, jotta jaksaa opiskella paremmin? Kannattaako pitää lyhyitä taukoja useasti päivässä, vai onko parempi pitää yksi pitkä tauko? Jos haluaa ajatukset hetkeksi ihan muualle niin voi pistäytyä netissä vaikka Bingohuone -palvelussa pelaamassa 15 minuuttia, ja ehkä voittaa siinä samalla vähän ylimääräistä taskun pohjalle. Monet opiskelijat varmasti käyttävätkin pelaamista yhtenä rentoutumisen muotona, jolla ajatukset saadaan hetkeksi pois matematiikan integraalitehtävistä tai fysiikan lakien opiskelusta.
Mikäli olet kiinnostunut opiskelusta ja erilaisista opiskelutekniikoista, niin lue ihmeessä eteenpäin. Kerromme hyviä vinkkejä opintojen aikatauluttamiseen ja siihen, millä voi pitää mielen virkeänä opintojen keskellä. Muista, että kaikki vinkit eivät sovi suoraan kaikille, vaan jokaisen pitää itse kokeilla ja testata, millainen opiskelutyyli on itselleen sopivin.
Erilaisia opiskelutyylejä
Olitpa sitten millainen opiskelija tahansa, niin päivän aikana kannattaa pitää useita taukoja. Jos käy vaikkapa yliopistolla luennoilla, ne on yleensä aikataulutettu niin, että luento kestää vajaan tunnin tai vajaat kaksi tuntia, jonka jälkeen on jo ala-asteelta tuttu välitunti. Harva yliopisto-opiskelija kuitenkaan lähtee tässä välissä pihalle, mutta jotkut tykkäävät tehdä sitäkin. Jos menee päivän aikana välillä ulos, niin aivot saavat raitista ilmaa, jonka jälkeen jaksaa paljon paremmin.
Monet opiskelijat myös juovat kahvia päivän aikana ja se voikin toimia joillakin oikein hyvin. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei juo liikaa kahvia, koska sillä voi olla haitallisia vaikutuksia. Jos saa kofeiinia liikaa, seurauksena voi olla sydämen tykytyksiä ja levoton olotila. Silloin ei ainakaan pysty keskittymään opetukseen. Kuitenkin muutama kahvikupillinen päivän aikana voi auttaa keskittymään vaativiin tehtäviin tai opintoihin.
Jos opiskelee pääasiassa kotonaan, niin kannattaa silti pitää kiinni lyhyistä tauoista päivän aikana. Jos aloittaa opiskelun aamulla vaikkapa 8 aikaan, niin ensimmäinen tauko kannattaa pitää jo 9–10 välillä. Tauon pituus voi olla vaikkapa 15–20 minuuttia, jonka aikana aivot ja kroppa saa hieman lepoa opiskelusta. Jos opiskelet vaikkapa makuuhuoneessa, niin mene tauon ajaksi sieltä pois johonkin muualle. Ota keittiöstä vaikka lasillinen vettä ja katsele ikkunasta ulos. Jos sinulla on parveke, voit hyvin pistäytyä siellä haukkaamassa raitista ilmaa. Sitten jaksaa taas paremmin istua kirjojen ja tietokoneen ääressä. Lounastauosta kannattaa myös pitää huolta, sillä kun elimistö saa riittävästi ravintoa, niin opinnotkin sujuvat iltapäivällä taas paremmin. Jos olet aloittanut päivän 8 aikaan, niin lounas olisi hyvä nauttia esimerkiksi 11–12 aikaan. Lounastauko voi olla hieman pidempi kuin päivän muut tauot. Ei myöskään kannata syödä lounasta tehden samalla vaikkapa matematiikan tehtäviä, vaan lounastauko on hyvä pitää erillisessä tilassa, esimeriksi juuri keittiössä.