Opiskelu on kokenut ison muutoksen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vielä 2000-luvun alkupuolella esimerkiksi yliopistossa tehtiin paljon harjoitustöitä ja tehtäviä, jotka piti palauttaa joko paperilla tai mahdollisesti disketillä. Lisäksi töiden ja tehtävien tekemiseen pitää käyttää yleensä kirjaston materiaaleja, jota varten tietysti piti lähteä kirjastoon etsimään oikeaa kirjaa hyllyrivien välistä. Nykyään on kuitenkin toisin. Monet materiaalit ovat siirtyneet verkkoon, josta kuka tahansa voi käydä niitä katsomassa. Esimerkiksi monet yliopistojen kirjastojen tarjoamat materiaalit ovat saatavilla verkosta kirjaston omien sivujen kautta. Tämä mahdollistaa sen, että kuka tahansa pääsee niihin käsiksi juuri silloin kun niitä itse tarvitsee. Myös useat harjoitustyöt ja tehtävät voi palauttaa verkon kautta erilaisten oppimisalustojen kautta, mikä helpottaa monin tavoin opiskelijan arkea.
Nämä uudet online-materiaalit ja digitaaliset oppimisympäristöt ovat tuoneet helpotusta erityisesti aikuisopiskelijoiden arkeen. Monet aikuisena opintonsa aloittavat voivat olla jatko-opiskelijoita tai sitten saatetaan loppuun aiemmin kesken jääneet opinnot. Aikuisopiskelijoille on kuitenkin yleensä yhteistä se, että arki täyttyy paljon muustakin kuin opinnoista. Monella on jo perhettä, joten kotona voi olla lapsia, jotka vaativat aikaa ja huomiota. Monet käyvät myös töissä ja silloin ei välttämättä pääse aina silloin yliopistolle kun haluaisi. Tätä tarvetta erilaiset digitaaliset oppimisympäristöt ja verkossa tarjottavat materiaalit täyttävät paremmin kuin hyvin. Moni aikuisopiskelija pystyy siis näitä hyödyntäen tekemään opintojaan pääasiassa kotoa käsin esimerkiksi iltaisin tai viikonloppuisin.
Verkosta löytyy nykyisin paljon sisältöä
Myös monia muita materiaaleja tarjotaan nykyisin verkon välityksellä kuluttajille. Vielä joitain vuosia sitten piti lähteä videovuokraamoon, jos halusi nähdä illalla uuden elokuvan. Tai jos halusi katsoa jonkun dokumentin, piti odottaa että se tulee televisiokanavalta. Nykyisin kuitenkin kaikki uudet suosikkielokuvat ja dokumentit voi katsoa kätevästi internetin suoratoistopalveuista. Tarvitsee vain tietokoneen ja verkkoyhteyden. Monet uudet televisiot myös sisältävät jo valmiiksi suosituimpien suoratoistopalveluiden sovellukset, jolloin niiden sisältöjä voi katsoa suoraan televisiosta. Nykyisin on mahdollista katsoa myös monia urheilukisoja tai otteluita suoraan verkon kautta live streamina. Esimerkiksi monet vedonlyöntitoimistot näyttävät otteluita omien verkkopalveluidensa kautta. Muun muassa Unibet Live-Streamit ovat netissä erittäin suosittuja ja käteviä vedonlyöjien ja urheilufanien keskuudessa.
Kirjastojen tarjoamat materiaalit
Kirjastot ovat siis tehneet varsinaisen digiloikan viimeisten vuosien aikana. Varsinkin yliopistojen kirjastot ovat kehittäneet toimintaansa valtavasti, ja ne ovat siirtyneet tarjoamaan materiaalia ja palveluita siellä missä ihmisetkin ovat, eli verkossa. Jos haluaa fyysisen kappaleen jostain kirjasta, silloin tietysti pitää mennä kirjastoon ja käydä lainaamassa kyseinen opus. Kirjan varauksen voi kuitenkin tehdä kätevästi netin kautta, jolloin ei tule eteen tilannetta, että menee kirjastoon vain huomatakseen, että kyseinen teos on varattuna. Kirjojen varaustilanteen voi tarkistaa verkosta kirjaston nettisivujen kautta ja kirjan voi varata itselleen.
Kirjastot tarjoavat myös monia materiaaleja suoraan online-palveluna. Esimerkiksi monia lehtiä pystyy lukemaan suoraan verkossa, ja monet suositut kurssikirjat ovat tarjolla digitaalisessa muodossa. Silloin jokaisella opiskelijalla on mahdollisuus saada kyseinen materiaali, eikä opiskelu jää siitä kiinni, ettei onnistunut saamaan itselleen kurssikirjaa. Vielä jokin aika sitten yliopiston kursseilla oli yleensä jokin kurssikirja, joita saattoi olla kirjastossa vaikkapa 15 kappaletta. Jos kurssille osallistui 80 opiskelijaa, niin siinä tuli kiire saada kirja itselleen.
Vaikka materiaaleja ja teoksia on niin hyvin nykyisin saatavilla, täytyy tietysti muistaa, että opiskelijalla on silti suuri vastuu opintojensa etenemisestä. Täytyy hankkia tarvittavat kirjat ja materiaalit, jotta eväät opintojen edistymiselle pysyisivät kunnossa.